esikoisella on kasvukipuja. hieron uneen lonkkia, reisien ulkosyrjiä, sääriä luiden päältä. levottomat, mustelmaiset koivet kasvavat niin kuin versot loppukeväästä. tekee kipeää kurotella valoa kohti. pakkasen kuivattama iho imee kosteusvoiteen. jalkaterät rauhoittuvat kosketuksesta, selkä ottaa vastaan pehmeän painalluksen ja uninen hengitys purkautuu tyynyyn.
huokaan itsekin. etsin vertauskuvaa, jotain mustavalkoista, en löydä. sysimustaa se on, kyyryyn painavaa silmät auki -pimeää. kesäkuista laajenevaa valoa se on, melkein kaikkein kirkkainta mutta lempeästi mielen avaavaa. joka päivä, niin lyhyesti välillä, että huulet vain hieman koskettavat nukkuvaa kämmenselkää.
epäröin suurien sanojen kohdalla, vaikka tämä on kaikki itselleni.
